lauantai 31. elokuuta 2013

Fuck you, I´m Batman! - tarina loppuun

Olen muutamaan otteeseen puhunut siitä kuinka vanhaa ei kannata heittää pois. Ei ainakaan silloin jos sille aikoo tehdä muutakin kuin lepuuttaa kaapin perällä. Vaan katso sitä uusin silmin ja muuta siitä itsellesi sopiva. Ja kuten hieman aikaisemmin kerroin sukkahousu nikseissäni siivosin vaatekaappini ja löysin muutaman löhööjän, jotka olivat odottaneet muutostaan jo jonkin aikaa. Joten... Nyt oli aika saada valmiiksi muunmuassa ihanainen "Fuck you, I´m Batman¨ - toppi. Muutos siis alkoi jo jokin aika sitten jolloin painoin toppiin printin, josta selonteko TÄSSÄ.

Topin olin siis ostanu useampi vuosi takaperin H&M :n alennuksista muutamalla eurolla. Nopeasti kuitenkin huomasin ettei se ihan istu hyvin päälle ja kauka-aukko saa etumuksen näyttämään norsun pyllyltä. Muutenkin se oli jotenkin tylsä, eikä sitä viitsinyt käyttää, tässä siis syy kaapissa lepuutukselle. Mutta muutamalla pikku jutulla saatiin tästäkin jotain mitä viitsii käyttää päällää muulloinkin kuin sokeiden ihmisten parissa.

Step 1. Printin painantaa ennen olin  jo leikannut kaula-aukon uuteen uskoon, koska entinen oli aivan KAUHEA minun päälläni, enkä ymmärrä mitä olin ajatellut kun olin ostanut sen. Mutta. Onneksi toppi oli pelastettavissa muutamalla helpolla asialla. Muunmuassa kaula-aukon muutoksella. Eli leikkasin kaula-aukon rypytyksen pois ja korvasin sen normi v-kaula-aukolla.


Step 2. Laita nuppineuloin kiinni kanttinauha (tai ihan mikä nauha/kankaanpätkä yms.) helmaa sekä käsi aukkoihin. Kanttinauhaa meni noin 5m.



Step 3. Kaula-aukon kanttinauhan halusin asetella hieman erilailla kuin mitä normaalisti ja käänsinkin sen kaula-aukon keskikohdassa ympäri, joilloin kaula-aukkoon tulee kiva pieni yksityiskohta.




Step 4. Ompele suoralla kanttinauha kiinni. Päättele langat.

JA TADAAA!!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti