torstai 31. tammikuuta 2013

Pöksyt kuntoon

Joulu tuli ja meni, mutta jätti jälkeensä monta projektia, joista tässä ensimmäinen, tai oikeastaan kaksi ensimmäistä. Yöhousut ja ennen kaikkea niiden kilometritolkulla liian pitkien lahkeiden muuttaminen ihmiskäyttöön. Päätinkin siis tehdä molempiin hieman erilaiset lahkeiden muokkaamiset. Toisista miljoona metrisistä lahkeista päätin tehdä kapripituiset ja toisista pöksysistä tein haaremihousumaiset ihanuudet.

Kapripöksyt:

Part 1. Leikkaa housut oikean pituisiksi
Part 2. Tee 5cm taitos lahkeeseen ja laita nuppineuloilla kiinni nurjalta puolelta. Älä ompele vielä! Vinkki: laita nuppineulat taitoksen kohdalla mahdollisimman alas ja pituussuunnassa. Tällöin jää tilaa toiselle taitokselle ja taitokset tulevat oikeaan kohtaan helposti ilman että lahje liikkuu koko ajan.
Part 3. Käännä lahje viekä kerran siten että uusi taitos ( 2cm) menee vanhan taitoksen sisälle piiloon. Laita nuppineuloilla kiinni. Ompele.

Vinkki. Kun ompelee mitä tahansa venyvää ja elastista kangasta laita piston pituus melko pitkäksi ompelukoneessa ja muista hieman venyttää kangasta ommellessa, jottei käytössä ommel katkea tai kankaaseen tule rumia ryppyjä ompeleen takia.



Pahoittelen kuvia... Mustista satiinisista housuista on aivan mahdotonta ottaa kuvia, ilman että ne yli- tai alivaloittuvat.

Toiset pyjamanhousut huusivat taas haaremihenkistä lahjetta ja onneksi lahkeessa olikin valmiiksi sen verran pituutta, että laittamalla kuminauhan lahkeeseen tulisi siihen ihana pussimainen muoto. Joten, yleensä jos haluaa laittaa kuminauhan lahkeeseen tai ihan mihin tahansa täytyy tehdä sille kuja, mutta minun onnekseni housuissa oli valmiiksi jo tarpeeksi leveä kuja joten ei tarvinnut muuta kuin kujan nurjalta puolelta ratkoa saumaa pieneltä matkalta, laittaa kuminauha sisälle ja solmia kuminauhan päät toisiinsa ja lopuksi ommella ratkottu aukko kiinni. Lopputuloksena oli aivan täydellisen pituiset ihanat haaremihousu henkiset yöpöksyt. Ja lopputulos on tässä.



Joten eikun vain hyviä öitä kaikille!


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Läppäri pussi

Aina kaikkea vanhaa ei voi korjata tai käyttää uudelleen hyödyksi ja lopulta joutuukin ostamaan uuden vanhan tilalle. Jouduinkin siis hampaita kiristellen ostamaan uuden läppärin. Olihan siinä entisessä jo omat kummallisuutensa ja räminänsä, mutta se oli minun vauva. Haikeudella kuitenkin siitä luovuin ja kuinkas ollenkaan joskus vaihtamalla paranee. Se oli melkein kuin rakkautta ensi silmäyksellä.. Tai oikeastaan rakkautta kaiken sen asentamisen ja värkkäämisen jälkeen, mutta rakkautta kuitenkin! Ja kuten kaikissa rakkaus tarinoissa uudelle murulle haluaa antaa parasta ja lahjoja. Päätinkin siis  ommella muruselle hienon pussukun missä matkojen aikoina se pysyy lämpimänä ja turvassa julmalta maailmalta.

Materiaaleina käytin siskon vanhoja housuja ja omaa jotain vanhaa turisti t-paitaa, huonekalu pehmustetta, jota oli vielä kaapin nurkassa kaikista projekteista huolimatta, sekä koristeluun vanhaa lettinauhaa. Vetoketju oli ainoa uusi asia mikä tuli hankkia.

Näin teet siis oman läppäri pussin housuista ja muista jämä materiaaleista:

Step. 1. Revi housujen lahkeet ja saumat pois. Leikkaa t-paidasta oikean kokoiset palat läppärin sisäpussukalle, jättäen 1cm saumavarat sivuille. Jätä etu- ja takakappaleeseen pituussuunnassa kuitenkin reilu saumavara. Ompele t-paidasta pussukka jättäen yksi sivuista auki ( se jonka haluat olla läppäri pussin suuaukko).


Step. 2.  Leikkaa pehmuste oikean kokoiseksi. Hyvä keino on laittaa läppäri t-paidasta tehdyn pussukan sisälle ja sitten asetella pehmuste siihen päälle, jolloin värmasti tulee oikeankokoiset palat. Itse jouduin lisäämään pehmustetta hieman lisää, koska ei ollu tarpeeksi isoa palaa jolla olisin saanut pyöritettyä kokonaisena läppärin ympäri. Kun olet leikannut pehmusteen oikean kokoiseksi laita se nuppineuloilla t-paita pussiin kiinni ja ompele käsin. Ompelukoneella ompelu ei onnistu, koska pehmuste ei luista vaan junnaa paikallaan. Käännä auki jätetyn reunan pussukka saumat pehmusteen reunojen yli peittäen suu aukon pehmusteen reuna.





Step. 3. Revityistä lahkeista jäi hieman kummalliset ja liian pienet palat, joten rakensin niistä itselleni kauniin kankaan kohdistamalla kuvion joka paikasta oikeittain ja ompelemalla lahkeen riekaleista oikean kokoiset palat 1cm saumavaroille sivuilla ja noin 4-6 cm "yli mitalla" pituussuunnassa (jotta sain peitettyä sisällä olevan pehmusteen ja t-paidan tekemällä käänteen sekä jotta sain ommeltua vetoketjun). Ompelin pussukan kokoon ja sujautin t-paita-pehmuste pussukan sen sisälle. ja omelin palat toisiinsa kiinni suurella käänteelle suu aukon kohdalta.



Step. 5. Lisää vetoketju ja halutut koristelut. Minä ompelin lettinauhan käsin kiinni pitäen huolen ettei ompelu lanka tule näkyviin missään vaiheessa. Huomioi vetoketjussa se että se syö hieman leveydestä pituutta, joten pidä huoli että läppäri mahtuu sisälle vielä vetoketjun ompelemisen jälkeenkin.


Nyt ei tarvii rakkauspakkauksen pelätä naarmuuntumistaan, eikä se paina selkääni reppua kantaessani. Ja onhan tuo pussukka vaan todella söpö! Kuvat ei ihan anna oikeutta koska jouduin räppäämään ne kännykällä kamera unohduksen vuoksi. Mutta ajaahan nuo asiansa :)

Joten eikun vaan kaikki muutkin kaivamaan niitä kaappeja ja ompelemaan kaikkea uutta kivaa!