lauantai 20. huhtikuuta 2013

Army takki pitsi hihoilla

Mitä tehdä kun joskus aikoja sitten puoli ilmaiseksi ostettu army takki ei pääse koskaan käyttöön tyhmän hartialinjansa takia?! Varsinkin nyt kun army tyyliset takit on niin suosittuja tuntuu melkein rikolliselta pitää todella ihanaa takkia kaapissa epämukavuutensa vuoksi. Muutaman vuoden tuolla kaapissa pyörimisensä ja yhdellä kädellä laskettavien käyttökertojensa jälkeen oli aika tehdä asiaan muutos. Eli kuinka tehdä pitsi hihainen army takki/liivi (hihat on niin lyhyet että melkein voisi laskea liiviksi).

Tätä varten tarvitset tuunattavan takin, neulaa ja lankaa, pitsiä 1m, sakset ja ratkojan.


Takki ennen muutosta

Step 1. Ratko/leikkaa/revi hihat irti. Itse purin vain toisen hihojen saumoista, jolloin siihen jäi sellainen "lärpäke¨ jonka sisäpuolelta leikkasin hihat pois. Näin jää myös hyvin tilaa ommella ja asettaa pitsit piiloon.

Step 2. Kiinnitä pitsi rypyttäen hihan suun nurjalle puolelle. Ei ole kovin tarkkaa puuhaan esimerkiksi pitsin keskittämisen kohdalla, kunhan olkalinjan keskikohta on noin pitsin keskikohdan paikkeilla ja katsoo että suurin piirtein pitsit alkaa ja loppuu molemmissa hihoissa samoilta kohdilta. Ompele.



























Ja tadaa lankojen päättelyn jälkeen takki onkin valmiina käyttöön! Suuri muutos helposti ja nopeasti!



Takkiin ei hirveästi tarvinnut muutoksia tehdä kun siitä tuli jo aivan täydellinen. Nyt ei enää hartiat kinnaa ja takki pyöri päällä. Pitkään mietin, että laitanko vai enkö laita hihoja ollenkaan, mutta onhan tuo nyt aivan super suloinen kun siinä on pitsi hihat! Takin hyviin puoliin kuuluu myös ehdottomasti se, ettei siihen tarvinnut lisätä niittejä tai muita härpäkkeitä koska siinä oli jo valmiina ihanat olkapää tampit, rintataskut ja napit juuri oikessa kohdissa. Nyt ei tarvitsisi kuin lämpimiä kelejä niin saisi tämänkin kullannupun vietyä ulos lenkille!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kuteesta koriksi

Kävin viime viikolla kaivelemassa vanhempieni ullakkoa aarteiden toivossa. Ja mitäs kaikkea ihanaa ja ihmeellistä löysinkään itselleni! Tuhansittain muistoja ja kasa päin uusia projekteja joista tässä ensimmäinen; virkattu kori/pussukka. Kun löysin pussin täynnä erivärisiä matonkuteita en voinut muuta kuin innostua ja sormet alkoivat syyhyämään aivan hulluna. Olin lehdistä nähnyt virkattuja pussukoita ja päätinkin siis opetella virkkaamaan ja tehdä itselleni kylpyhuoneen kaikille pikku tavaroille niiden arvoiset säilytys korit.

Virkattuun pussukkaan/koriin tarvitset ison virkkuu koukun (koosta 8 ylöspäin on hyviä) ja materiaalin, joka voi löytyä omasta vaatekaapista: vanha yöpaita, kauhtunut huppari tai puhkikuluneet trikoohousut. Kangas kaupasta saa myös ostettua valmista trikookudetta ja paksuja lankoja. Ja tosiaan uutta ja erilaista ilmettä saa koreihin kun virkkaa kahta lankaa yhtä aikaa käyttämällä kuten minä tein. Näin saaa hieman liian ohuesta kuteestakin tarpeeksi paksun korien virkkaamiseen. Liian ohuella kuteella/langalla virkkaamisesta ei tule kuin paha mieli, koska korin pysty sivut ei pysy pystyssä.

Step 1. Aloita korin virkkaus pohjasta; tee aloitus silmukka, virkkaa neljä ketjusilmukkaa ( eli ihan normi sulmukoita) ja liitä ne renkaaksi piilosilmukalla, eli tee uusi silmukka virkkuukoukulla olevan silmukan ja silmukka ketjun pätkän ensimmäisen eli aloitussilmukka avulla.

Aloitus silmukan teko



Step 2.  Tee jokaiseen pohjan silmukkaan kaksi silmukkaa (toinen kiinteäsi pohjaan kiinni ja toinen irti perus sulmukkana tai molemmat kiinteänä, ei mitään väliä), jolloin pohja pysyy kauniin pyöreänä. Kun pohja on haluamasi kokoinen, aloita reunojen virkkaus ylöspäin.

Pohjaan kiinni, pohjasta irti, pohjaan kiinni (silmukoiden teko)
Step 3. Selkeän rajan pohjan ja reunan väliin saat virkkaamalla ensimmäisen silmukkarivin vain pohjan silmukan sisemmästä lenkistä.  Toisesta kerroksesta lähtien silmukat voi virkata ulommaisen silmukkalenkinkin läpi, jolloin kerrokset eivät kaarru sisäänpäin, mutta se ei ole kovin tarkkaan mihin silmukkaan teet uuden, näyttää hyvältä miten vain. Nyt kaikki silmukat on kiinteästi reunassa kiinni, eikä ylimääräisiä silmukoita tarvise tehdä.


Step 4. Jos haluat tehdä korille vielä kannen on sen teko muuten aivan samanlainen kuin pussukan, mutta tee pohjasta hieman isompi kuin mitä kori on, itse tein 1 kerroksen enemmän pohjaan. Kahvan teet tekemällä alkusilmukan ja riippuen kahvan koosta silmukoita kunnes se on halutun kokoinen. Pujota kahvan päät kannen nurjalle puolella ja solmi kiinni.



Vinkki! Jos kude tai lanka loppuu keske nii solmi sen päähän vai uusi kude ja jatka virkkaamista. Kukaan ei huomaa että lankaa on jatkettu.

Noiden virkkaaminen oli oikein helppoa ja nopeata, itselläni meni puolisen päivää noiden kaikkien tekoon, vaikken edes osaa virkata. Viimeksi virkkasin joskus ala-asteella, joten jos minä osasin niin kuka tahansa osaa!Piti ihan tätä projektia varten opetella :P

Kuvien valotus on hieman pyllystä mutta koittakaa kestää, kuvat otin nopeasti kännykällä kun en jaksanut malttaa kameran latautumista...